Alexandre Volguine’n Auringonpaluut 0 (0)

Tässä blogissa ei ole juurikaan henkilöesittelyitä ollut, mutta tehdäänpä tässä nyt sellainen, sillä haluan esitellä henkilön nimeltä Alexandre Volguine.

Samalla tätä kirjoitusta voitaneen pitää myös astrologian historian ja astrologisen teoksen esittelynä.

Alexandre Volguine  (s. 3.3.1903 Novaja Praga, Venäjä/Ukraina, klo. 5:30/5:45 am. – k. 23.6.1973 Nizza, Ranska)   oli venäläis-ranskalainen astrologi, opettaja, tutkija ja historioitsija. Syntyjään Volguine oli venäläinen, syntynyt Ukrainassa, mutta muutti nuorena Venäjän vallankumouksen jälkeen Ranskaan.

Ranskalaiset ovat omineet Volguinen omakseen ja netin mukaan häntä on pidetty 1900- luvun suurimpana ranskalaisena astrologina. Natsit eivät häntä kuitenkaan pitäneet ranskalaisena, vaan Toisen Maailmansodan aikaan Volguine joutui Mauthausenin keskitysleirille, josta onneksemme selvisi.

Astrologian Volguine löysi 1910-luvulla, ja vain vähän päälle parikymppisenä 1926 hän liittyi Ranskan Astrologian Keskukseen, jossa esiteltiin ranskalaisia astrologisia julkaisuja, ja niiden joukossa oli myös ”Le Déterminisme Astral” (1906), joka Volguine’n mielestä vähätteli Auringonpaluiden tekniikan toimivuutta. Volguine paitsi vastusti kirjoitusta, myös alkoi tutkia paluukarttoja enemmän.

Löysin sattumalta netistä Volguine’n 3. painoksen vuodelta 1980 teoksesta ”The Technique of Solar Returns”. Ja siihen on ollut mielenkiintoista perehtyä.

Alexandre Volguine’a on joissain Auringonpaluiden opaskirjoissa kutsuttu tekniikan kehittäjäksi, mutta omien kirjoitustensa mukaan, hän oli itseoppinut astrologi ja luettuaan runsaasti vanhoja astrologisia tekstejä vain yhdisteli niiden tietoja omiin astrologisten karttojen tutkimuksiin ja tulkintoihin.

Vuonna 1927 Volguine perusti ensimmäisen astrologisen lehtensä ”Revue française d’Astrologie” ja myöhemmin toisen, ”Les Cahiers Astroloques” vuonna 1937 ja julkaisi jälkimmäistä kuolemaansa saakka 1977 ja jota julkaistiin aina vuoteen 1983 asti.

Ensimmäisen painoksen kirjastaan ”La Technique des Révolutions Solaires” ( The Thechnique of Solar Returns/ Auringonpaluiden tekniikka) Volguine julkaisi vuonna 1937, tutkittuaan 15 vuotta Auringonpaluita ja koska kirjakaupoista ei löytynyt tekniikkaa esitteleviä teoksia, eikä siitä ollut kirjoitettu mitään uutta vuosikymmeniin. Ja tämän teoksen myötä myös englanninkielisen astrologian piirissä tutustuttiin Auringonpaluisiin ja progressioihin/ ennustavaan astrologiaan.

Mitään uuttahan tässä ei ollut, sillä  jo Renessanssin aikaan vuotuisten tulkintojen tekeminen oli suosittua. Auringonpaluiden tekniikan alkusanoissa Volguine itse kirjoittaa tuoneensa vain vanhojen astrologisten tekstien tiedon ja osaamisen 1900- luvulle.

Tässä meidän aikamme ensimmäisessä Auringonpaluiden tekniikan oppaassa Volguine antaa tiivistetysti selkeitä työkaluja tulkintaan.

3. painoksesta (julkaistu 1976) löytyy Askendentin ja Keskitaivaan tulkinnat, paluukartan huoneiden sijoittuminen syntymäkartan huoneisiin, huoneiden sijoittuminen merkkeihin, taivaankappaleiden sijoittuminen paluun huoneisiin, aspektit, transiitit, Askendentin edistäminen, Kuu merkeissä, huoneissa ja aspekteissa (J. Mery 1947), sekä muita näkökulmia karttojen tulkintaan.

Kolmanteen painokseen Volguine on myös tehnyt lisäyksiä ja huomioita liittyen kirjaansa lukeneiden kysymyksiin ja huomioihin sen ensimmäisen ja toisen painoksen jälkeen.

Voin todeta, että tämän opuksen lueskeleminen on ollut hyvin antoisaa, aivan alkusanoja myöten. Pelkästään, koska teos on itsessään jo lähes satavuotias, sen esimerkkeinä Volguine käyttää historiallisesti mielenkiintoisia henkilöitä ja tapahtumia (mm. Stalin, Mussolini, H.P.Blavatsky) ja tiiviissä 130 sivun paketissa on erittäin kattavasti esitelty kaikki Auringonpaluiden tulkinnassa tarpeellinen, ja vähän enemmän.

Itse olen kaikkein eniten löytänyt omiin tulkintamateriaaleihini uutta nimenomaan teoksen 5. kappaleesta, jossa käydään läpi paluukartan vuotuisten huoneiden sijainnit syntymäkartan huoneissa. Tämä asia on monissa muissa Auringonpaluiden tulkinnan oppaissa sivuutettu vain sivulauseella ”syntymäkartta tulisi huomioida kartan tulkinnassa”, opastamatta tarkemmin ja sitä on siksi täytynyt tulkita omien muistiinpanojen ja eri lähteiden pohjalta, mutta tässä Volguine antaa selkeitä muutaman lauseen malleja tulkita.

Tämän teoksen löytyminen ja siihen perehtyminen sopii hyvin tähän omaan henkilökohtaiseen aikaani, kun aktiivisena on kaksi erityylistä Auringonpaluuta ja niiden teemat; periodi 23/24 Skorpioninousuineen ja 24/25 Kaurisnousuineen. Käytännöllisiä työkaluja ja syventävää tietoa.

Auringonpaluiden tekniikan lisäksi Volguine tutki paljon astrologian historiaa ja kirjoitti useita astrologisia teoksia (mm. The ruler of the Nativity, Lunar Astrology, Astrology of the Mayas and Aztecs), joita on edelleen saatavilla .

Kaikille astrologisesti antoisaa heinäkuuta!!

P.S.  PIKATARJOUKSENA 9.-12.7.2024 AURINGONPALUIDEN MINITULKINNAT HINTAAN 50€!!

Pimennysten aikaan… 0 (0)

Pimennysten vaikutukset tuntuvat vähintään puolivuotta eteenpäin ensimmäisestä pimennyksestä, ja alkavat yleensä vaikuttaa noin kuukautta ennen ensimmäistä pimennystä.

Tänä kalenterivuonna on odotettavissa 4 pimennystä, kaksi Kuunpimennystä ja kaksi Auringonpimennystä.

  • Kuun puolivarjopimennys 25.3.2024, 05° 07’ Vaaka
  • Täydellinen Auringonpimennys 08.04.2024, 19° 24’ Oinas
  • Osittainen Kuunpimennys 17.9.2024, 25° 41’ Kaloja
  • Vuotuinen Auringonpimennys 02.10.2024, 10° 04’ Vaaka
  • https://cafeastrology.com/2024-eclipse-charts.html

https://cafeastrology.com/2024-eclipse-charts.html

Kalenterivuoden 2024 ensimmäinen pimennys oli Kuunpimennys 25.3.2024, kello 09.00 meidän aikaamme, jolloin Kuu oli 05° Vaakaa ja Aurinko Oinasta. Kuten aina Kuun ja Auringon opposition, eli Kuunpimennyksen aikaan, tässäkin Valojen vastakkaisuus edustaa jonkinasteista epätasapainoa tai kiikkulautaa egon, julkisen ja tunteiden, sisäisen maailman välillä. Pimennyksessä osallisena on myös aktiivisesti sen Askendentti/ Deskendentti -akseli, Askendentti 04° Rapua ja Deskendentti 04° Kaurista, ollen neliössä molempiin Valoihin.

Tämä pimennys on voinut tuntua henkilökohtaisella, emotionaalisella ja vakauden tasolla erityisesti meillä kaikilla, joilla on tekijöitä omilla kartoilla Johtavien Merkkien (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris) alkuasteissa, asteissa 0°-10° , mutta mitä tarkemmin 04°- 05° tuntumassa, sitä korostetummin. Tapahtumat ja tunnelmat voivat olla kiihkeitä, jännittyneitä, stressaavia tai painostaviakin vielä jonkin aikaa. Teemat voivat olla ravistavia, kun Plutokin on vaihtanut merkkiä ja siirtynyt  01° Vesimiestä, ja Mars kulkee myös Kalojen alkuasteissa.

Nämä Kuunpimennyksen teemat ovat voineet tuntua jo parin viime kuukauden aikana ja vaikuttanevat vielä jonkin aikaa.

Vaaka Kuunpimennyksen sisäinen harmonia ja rauhallisuus korostavat tulevan Oinas Auringonpimennyksen aloitteellisuutta ja dynaamisuutta.

Pimennykset tapahtuvat pareittain 18–24 kuukauden aikana ja pareja ovat Oinas-Vaaka, Härkä- Skorpioni, Kaksonen-Jousimies, Rapu-Kauris, Leijona-Vesimies ja Neitsyt-Kalat. Nämä parilliset pimennykset toistuvat säännöllisesti. Pimennyspareja tapahtuu kolmisen kertaa, toisten kerran 7–8 vuoden kuluttua ja lopulta 19 vuoden kuluttua ensimmäisestä pimennyksestä.  Tähän kolmeen pimennyksen pariin liittyvät myös Kuunsolmut, ja Solmujen paluu tapahtuukin 19 vuoden välein. Samoja teemoja voidaan siis aina tarkastella edellisten 19 vuoden aikajanalla, mitä omassa elämässä on tapahtunut.

Seuraavaksi onkin tulossa jo parin viikon kuluttua seuraava pimennys, joka on sitten täydellinen Auringonpimennys Oinaan 19° ja lähellä Yläsolmua Oinaan 15°ta.

Tiiviisti tässä pimennyksessä on myös osallisena Chiron / Kheiron/ Khiron 15° Oinaassa yhtymässä molempiin Valoihin tarkasti. Chironin kiertorata kulkee Saturnuksen ja Uranuksen kiertoratojen välissä ja siellä se on nytkin. Pimennyksen kartalla Uranus on 21° Härkää ja Saturnus 14° Kaloja. Jupiter 19° Härkää lähestyy sekin jo tulevaa tarkkaa yhtymää Uranuksen kanssa.

Marsin ja siten myös Oinaan aloja ovat fyysiset ammatit ja alat, kuten poliisivoimat ja armeija, pelastuslaitos ja sankarit/ pelastajat, mutta myös terävien esineiden kanssa työskentelevät ja tarkkaa työtä tekevät, kuten kirurgit, insinöörit ja teknikot. Nämä ammattialat voivat olla hyvän tai huonon huomion kohteena ja toimia urhoollisesti, aloitteellisesti ja saaden aikaan muutoksia.

Mikäli omalta kartalta löytyy tekijöitä asteista 15°-21° jostain merkeistä, pimennyksen teemat voivat tuntua myös omassa elämässä. Erityisesti kuitenkin tekijät Oinaassa saavat tästä pimennyksestä melkoisen energiasysäyksen, sekä välillisesti myös Vaa’assa.

Tämänkin pimennyksen teemat ovat korostuneet ajassa jo jonkin aikaa ja aktivoituvat myös myöhemmin jokaisen pimennyksen hehkuvaan asteeseen tulevan transiitin myötä. Ensimmäisenä pimennyksen kohdan aktivoi Venus jo 20. huhtikuuta 2024  ja jonkin ajan päästä myöhemmin myös peruutuksensa jälkeen Merkurius 4. toukokuuta 2024.

Tämä pimennys näkyy pohjoisessa Amerikassa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa ja Kanadassa, ei Suomessa.

Pimennyksillä on taipumus tuoda elämään jonkinlaisia muutoksia ja taitekohtia. Joskus tilanteet voivat vaikuttaa dramaattisestikin elämään. Jollain elämänalueella voi nyt tapahtua muutoksia, Kuunpimennysten tuodessa joidenkin tilanteiden tai asioiden päätöksiä, hajoamisia tai läpimurtoja. Mikäli elämässä on nyt tapahtunut jotain hämmentävää, yllättävää tai myllertävää, voi tästäkin ajasta selviytyä parhaiten pyrkien ottamaan asiat mahdollisimman rauhallisesti. Usein pimennyksen tuoman kriisin tai muutoksen aikana spontaani reaktio on pitää kiinni vanhasta ja tunne epämukavuusalueelle joutumisesta, kun elämässä on muutoksia. Muutos voi pelottaa tai tuntua jäätävältä, muutokset ovat välttämättömiä kasvulle ja kehitykselle. Joskus odottamattomat ja yllätykselliset tapahtumat voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Kysymys voi olla mitä ihmeellisimmistä tilanteista ja asiat voivat olla todella onnekkaita tai hajottavia.

Ja tähän lisäksi sitten alkaa Merkuriuksen peruutus Oinaassa 1.-24.4.2024. Merkurius lähtee kulkemaan taaksepäin Oinaan 27° 13’ ja peruuttelee aina Oinaan 15° 59’ asti, pysähtyen kääntyäkseen kulkemaan eteenpäin 25.4.2024.

Kaikille tsemppiä tähän pimennysten  ja Merkurius peruutuksen aikaan!!

Astrologinen Uusivuosi, Kevään ensimmäinen päivä, Kevätpäiväntasaus eli Vernal Equinox 0 (0)

Auringon ingressi Oinaaseen aloittaa Astrologisen uuden vuoden kierron, on astrologinen uusivuosi ja Kevätpäivän tasaus.

Oinas on astrologisista merkeistä ensimmäinen ja Auringon siirtyminen, ingressi, Oinaan merkkiin 20.3.2024 kello 05.06 Suomen aikaa aloittaa uuden astrologisen kierroksen. Maan pohjoinen akseli kääntyy kohti Aurinkoa ja Aurinko ylittää Ekvaattorin, siirtyen eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle ja alkaa paistaa enemmän meillä pohjoisen puolella.

Kevätpäivän tasaus edustaa kevättä, uuden ja kasvun alkuja.

Emelian Auringon Paluut toivottaa kaikille iloista astrologista uutta vuotta, oikein hyvää kevättä ja Oinaille menestyksekkäitä Auringon Paluita!

Taivaankappaleiden peruutukset 2024 0 (0)

Kalenterivuosi on jälleen vaihtunut ja kaikille hyvää uutta vuotta 2024!!

Taivaankappaleiden peruutukset vuonna 2024

Merkurius peruuttaa 2024

Merkurius on vasta eilen, 02.01.2024, pysähtynyt ja lähtee nyt pikkuhiljaa jälleen etenemään Jousimiehen 22° 10´ sta ja poistuu peruutuksensa varjoalueelta vihdoin 20.1.2024. Nyt asiat lähtevät jälleen rullaamaan eteenpäin, tai korjaillaan peruutuksen aikaan tapahtuneita vahinkoja.

Vuoden 2024 ensimmäisen peruutuksensa päätöksen asteelle Merkurius saapuu jälleen jo 18.3.2024 (15° Oinas 59 ´), eli ollaan jälleen varjoalueella. Merkurius on pysähtynyt maaliskuun viimeisinä päivinä ja lähtee peruuttamaan Aprillipäivänä, eli 1.4.2024 Oinaan 27° 13´sta ja peruuttelee oikeastaan koko huhtikuun ajan. Tällä ajanjaksolla voi tulla takapakkia monenlaisissa Oinaaseen liitetyissä asioissa, kuten aloitteellisuudessa, yritteliäisyydessä ja asiat voivat tuntua pysähtyvän täysin koko kuukauden ajaksi. Pysähtyminen tapahtuu 25.4.2024 (15° Oinas 59´). Tämän peruutuksen jälkeiseltä varjoalueeltaan Merkurius pääsee pois vasta toukokuun puolivälin jälkeen, joten ehkä olisi hyvä varautua tähän peruutukseen hyvissä ajoin nyt kevään aikana.

Toinen Merkuriuksen peruutusjakso on elokuussa, mutta peruutuksensa pääteasteelle ja sitä ennakoivalle varjoalueelleen (21° Leijonaa 25´) Merkurius saapuu jo 17.7.2024 aikoihin. Varsinainen peruutus alkaa, kun Merkurius pysähtyy 1.-3.8.2024 Neitsyen 04° 06´ sta ja lähtee sitten peruuttelemaan noin kolmen viikon ajaksi, pysähtyen jälleen 28.8.2024. Peruutuksen jälkeiseltä varjoalueeltaan Merkurius pääsee pois 11.9.2024. Tämä toinen peruutus tapahtuu suurimmaksi osaksi Leijonan merkissä, joten mahdollisesti itseilmaisu tai itsensä toteuttaminen voi olla tällä ajanjaksolla vaikeaa, kääntyä sisäänpäin tai olla estynyttä.

Kolmas ja vuoden 2024 viimeinen Merkuriuksen peruutuksen aika onkin sitten jälleen marras-joulukuussa ja Jousimiehen merkissä. Viimeksi Merkurius on peruuttanut vuonna 2017, joten jos tuolta ajalta on muistikuvia tai kokemuksia, voivat ne antaa vihjeitä mitä on tulossa. Peruutustaan ennakoivalle varjoalueelleen Merkurius saapuu 17.11.2024, jolloin se tulee peruutuksensa pääteasteelle Jousimiehen 06° 24´. Varsinainen peruutus alkaa 26.11.2024, kun Merkurius pysähtyy  22° 40´ Jousimiestä ja peruuttaa sitten aina joulukuun puoliväliin asti ja pysähtyy lähteäkseen etenemään jälleen ( 06° Jousimies 24´) 15.12.2024 ja pääsee peruutuksensa jälkeiseltä varjoalueelta pois 10.01.2025 jälkeen.

Muut peruutukset kalenterivuonna 2024

Mars peruuttaa 6.12.2024 – 24.02.2025, 06° 10´ Leijonasta 17° 01´Rapua asti.

Mars toimii peruutustensa aikaan aina enemmän sisäänpäin ja itsekkäämmin, sekä korostaa egoa, joten peruutus Leijonassa voi toimia kuin täyteen ilmaa puhallettava ilmapallo, joka sitten tyhjenee törähtäen Ravussa.

Jupiter peruuttaa 9.10.2024 -04.02.2025, 20° 21´ – 11°17´ Kaksosissa

Jupiterin peruutus Kaksosissa voi viedä meidät pois omilta mukavuusalueiltamme ja koetella siksi jonkin verran, tapahtumat voivat olla hyvinkin sekavia ja aiheuttaa mielipahaa tai ainakin tarjota liikaa informaatiota. Kannattaa olla tarkkana sen suhteen mitä ja ketä tällä periodilla uskoo, jos uskoo.

Saturnus peruuttaa 30.6.2024-16.11.2024, 19° 26´- 12° 42´ Kaloissa

Saturnuksen tarkoitus on tällä peruutuksellaan rajoittaa ja ohjata takaisin kohtuuteen, erityisesti jos on tullut harhauduttua kuluttamaan tai nautiskelemaan liikaa aiemmin vuoden aikana. Voi olla, että nyt on aika ottaa rauhallisemmin ja iloita rauhallisesti jälleen Auringon siirtyessä taas Jousimieheen ja on aika virittäytyä joulun juhliin.

Chiron peruuttaa 27.07.2024 – 30.12.2024, 23° 32´-19° 0´ Oinaassa

Planetoidi Chiron (Khiron/ Kheiron) on ollut Oinaassa vuoden 2019 helmikuusta lähtien ja viihtyy siellä aina syyskuuhun 2026 asti, siirtyen Härkään vasta huhtikuun puolivälissä 2027. Tämä peruutus saanee meidät monet varmaan pohtimaan ja reflektoimaan näiden vuosien aikana omaa sisäistä toimintaamme ja miten sen saamme purettua ja ulkoistettua toisten hyväksi.

Uranus peruuttaa vuonna 2024 peräti pariin otteeseen, eli juuri nyt  02.09.2023 – 27.01.2024, 23° 05´- 19° 05´ Härkää ja toisen kerran vuoden loppupuolella 02.09.2024 – 31.01.2025, 27° 15´-23° 16´ Härässä

Kapinallinen Uranus ei oikein ole viihtynyt konservatiivisessa ja vakautta säilyttävässä Härän maamerkissä, joten sen peruutukset voivat tuntua tällä alueella haastavilta, ainakin jos omalta kartalta löytyy tekijöitä peruutuksen asteilta. Uranus haluaa muutoksia, uudistumista ja yllätyksiä, kun Härkä puolestaan edustaa vakautta ja ennakoitavuutta – mikäli muutoksille olisi nyt ko. peruutuksen alueella tarvetta, todennäköisesti muut tekijät vastustavat muutoksia juuri nyt.

Neptunus peruuttaa 02.07.2024 – 08.12.2024,  29° 59´- 27° 09´ Kaloja

Neptunus on lillunut Kaloissa jo kolmetoista vuotta, eli helmikuun alusta 2011 asti ja jatkaa kulkuaan Kalojen lopussa vielä pari vuotta, tammikuuhun 2026 asti. Neptunuksen peruutukset Kaloissa ovat hyvin syvän itsetutkiskelun aikaa ja on myös mahdollisuus uppoutua hieman liiankin syvälle omaan kuplaan ja tehdä sen mukaisia päätöksiä ja valintoja. Toisten vaikutuksille alttius ja omien rajojen asettamisen vaikeus voivat värittää tätä ajanjaksoa.

Pluto peruuttaa 01.07.2024- 12.10.2024, 01° 23´Vesimiehestä 29° 39´ Kaurista asti

Juuri kun ehdimme hengähtää, että Pluto vihdoin jättää taakseen raskaan taivalluksensa Kauriissa 27.11.2008- 21.01.2024, se tekee pikaisen paluun takaisin Kauriin viimeiselle asteelle.

Pluton peruutusten aikaan sen merkitys alitajuntaan haudattujen ja tukahdutettujen asioiden esiin nostattajana ja myllääjänä korostuu entisestään. Aika ei välttämättä ole elämänalueella, jolla peruutus tapahtuu kaikkein helpointa, kun Pluto pakottaa ottamaan kantaa ja ratkomaan asioita, jotka on haluttu painaa pois mielestä ja lakaista alitajunnan maton alle. Pluton peruutus merkkirajan ylitse takaisin Kauriiseen nostaa mahdollisesti pintaan asioita, joiden selvittäminen on vielä nyt vuoden 2024 alussa kesken ja jäi ratkaisematta Pluton kulkiessa hitaasti Kauriissa reilun 15 vuoden ajan. Huolimatta Pluton hitaasta liikkeestä, onneksi sen paluu Kauriiseen ei kestä kovin kauan vaan se tekee paluun takaisin Vesimieheen jo 20.11.2024. Tsemppiä ja jaksamista kaikille alkuasteiden Vesimiehille tuleviksi vuosiksi eteenpäin.

Näillä peruutuksilla kohti tulevaa vuoden 2024 aikaan…

Emelian Auringon Paluut täyttää 13 vuotta 0 (0)

Tänään 29.04.2023 tulee täyteen 13 vuotta ensimmäisten Emelian Auringon Paluiden FBsivujen Emelian Auringon Paluu tulikinnat… julkaisusta ja samalla myös näiden sivujen Auringon Paluu.

Facebook sivuille jäi tuo pieni kirjoitusvirhe, jota ei aluksi voinut muuttaa ja myöhemmin siitä tuli osa sivuston persoonallisuutta.

Paljon on tapahtunut 13 vuoden aikana, paljon on tullut luettua ja tutkittua astrologiaa, transiitteja, karttoja ja tapahtumia astrologian silmin. Muutama kuukausi ennen kotisivujen julkaisua olin aloittanut tekemään muille Auringon Paluiden tulkintoja.

Kotisivuja ja facebook- sivustoa perustaessani 13 vuotta sitten Merkurius peruutteli samoin kuin nyt, ja perustamisen kartallakin Aurinko ja Merkurius olivat yhtymässä, silloin tosin hieman tarkemmin kuin nyt. Tämä aspekti sopii hyvin sivustoille, joiden pääasiallinen tarkoitus on ollutkin kirjoitusten julkaiseminen, sekä pohdiskelujen jakaminen muille samoista asioista kiinnostuneille. Auringon ja Merkuriuksen neliöt Marsille puolestaan sopivat kiinnostuksen kohteiden runsauteen ja ajoittaiseen vaikeuteen keskittyä olennaiseen, eli yhteen aiheeseen ja siitä kirjoittamiseen. Siksi blogin puolella on ajoittain ollut taukoja, ja olen hiljaisuudessa tehnyt tutkimuksia taustalla.

Uranus on sekä sivujen perustamisen kartalla, että tällä paluulla 8. huoneessa, joka sopii hyvin sivujen ja blogin sisältöön kiinnostuneisuutena ymmärtää tapahtumia.

Tällä tavalla toivon myös molempien sivujen edelleen jatkavan ”elämäänsä” myös tulevaisuudessa, toivottavasti viime aikoja aktiivisempana…

Sivustoja perustaessani minulla oli jonkin verran ystäviä ja kontakteja tällä alueella, mutta tuon jälkeen teitä on tullut tavattua ja uusiin ihmisiin on tullut tutustuttua vieläkin enemmän – KIITOS!!

Toivon myös tulevaisuudessa tapaavani uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja yhä uudelleen…

Saturnuksen pysäyttävä vaikutus 0 (0)

Kirjoitin joitain vuosia sitten vanhaan blogiini ”Astrologisista Ankeuttajista” ja julkaisin myöhemmin uudelleen myös tämän blogin puolella.

Tänä keväänä havahduin konkreettisesti keskellä yhden astrologisen ankeuttajan, Saturnuksen transiitteja, niiden konkretisoituessa hyvinkin realistisesti ja pudottaen minut polvilleni. Ja niinpä tässä nyt Merkuriuksen peruuttaessa Härän 14° syntymäkarttani 3. huoneessa kirjoitan tätä vaihteeksi taas muutaman päivän sairauslomalla päivätyöstäni.

Transiitti Saturnus on vaihtanut merkkiä Vesimiehestä Kaloihin tämän vuoden (2023) maaliskuun alussa, joten sen transiitit tuntuvat meillä kaikilla, joilla on omilla kartoillamme tekijöitä kaikkien merkkien alkuasteilla, mutta erityisesti Kaloilla, Kaksosilla, Jousimiehillä ja Neitsyillä.

Tällä hetkellä Saturnus on 04° Kaloja ja kulkee vielä toistaiseksi eteenpäin. Mutta 17.7. 2023 se lähtee peruuttamaan Kalojen 07° ja retroilee aina 04.11.2023 ja Kalojen alkuasteelle 00° 30´ asti, 139 päivää. Ja Saturnuksen hitaan liikkeen tietäen, myös sen edestakaiset transiitit ottavat aikansa.

Saturnus käskee puurtamaan ja tekemään kovasti töitä, sekä hillitsee ja rajoittaa transiitillaan elämänaluetta (Huone) tai taivaankappaletta, johon se tekee kulmaa. Joskus Saturnus konkreettisesti pysäyttää pakottaen esimerkiksi sairauslomalle tai pakkolepoon. Usein kuulee monenlaisia kommentteja liittyen kehoon, luustoon tai ryhtiin liittyvistä ongelmista, jotka liittyvät nimenomaan Saturnukseen.

Omalla kohdallani Saturnuksen oppositio Aurinko/ Alasolmulleni Neitsyessä ja kolmio Kuulle Ravussa tulevat hallitsemaan koko tätä kuluvaa astrologista vuotta.

Samaan aikaan, kun elämä on vihdoin epävakaiden aikojen jälkeen vakaampaa ja suunnitelmia on helppo tehdä ja noudattaa, heitellään myös kapuloita rattaisiin ja asiat voivat tuntua paitsi raskailta, myös eteneminen voi tuntua hitaalta tai pysähtyneeltä. Ihmissuhteet voivat olla paitsi vakaita, myös jotenkin raskassoutuisia. Siinä kun mieli haluaisi lentää ja iloita raskaan viikon jälkeen, tulee Saturnuksen transiitti pakottaen pysähtymään – minun kohdallani konkreettisesti kompastuttaen ja pysähdyttäen minut lopulta, kun satutin vasemman polveni, kolmannen kerran parin kuukauden sisällä ja nyt niin että oli pysähdyttävä.

Saturnus paitsi vakauttaa ja rakentaa luotettavia perustuksia, myös voi näivettää ja kuivattaa paitsi huumorintajun, myös elämänilon ja haalistaa sen värit. Turhautumiset ja uupuminen voivat olla todennäköisiä näillä transiiteilla. Yksin puurtaminen voi olla nyt helpompaa, tai vaihtoehtoisesti toisten kanssa yhteistoiminnassa voi olla ajoittain kitkaa. Läheisissä suhteissa tunteiden osoittaminen ja jakaminen voi olla vaikeaa, ja suhteissa voi tapahtua tiedostamatta etääntymistä, vaikka läheisyyttä kuinka janottaisiin. Tunteet ovat vahvasti omissa näpeissä, eikä niiden anneta elämää heiluttaa. Saturnukseen liittyvä kasvojen menettämisen ja epäonnistumisen pelko voi kuitenkin saada ihmisen toimimaan vastoin omia tarpeitaan ja toiveitaan. Sen sijaan, että asioihin puututtaisiin voidaan vetäytyä omiin oloihin ja eristäytyä yksinäisyyteen. Joskus myös olosuhteet ja/tai elämäntilanne voi estää sosiaalisen elämän kukoistamisen.

Järki vastakkain tunteiden kanssa on Saturnuksen transiittien teemoja. Halutaan keskittyä olennaiseen ja tietää/ tiedostaa mitä on tulossa. Astrologisesta näkökulmasta kaikessa on kysymys kasvamisesta ja kehittymisestä oikeaan suuntaan.

Paljon auttaa, kun tiedostaa mistä on kysymys ja suhteuttaa oman elämänsä toiveet ja tavoitteet vallitseviin olosuhteisiin, vaikka kuinka kaikki näyttäisi pessimistiseltä ja synkältä ajoittain. Tämäkin aika on ohimenevää.

Nyt liikkuessaan Saturnus vaikuttaa kaikkien merkkien ensimmäisellä dekanadilla (0°-10°) noin vuoden ajan aina vuoden 2024 maaliskuulle asti, aktivoiden sen jälkeen toisen dekanadin (10°-20°) asteet jne.

Uskotaan kuitenkin auringon paistavan risukasaan, vaikkei se aina siltä tunnukaan. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille.

Oman elämän kierrokset… 0 (0)

Blogin puolella on ollut valitettavan hiljaista nyt jo reilun vuoden päivät. Elämässäni on ollut sen verran paljon muuta ja muutoksia, joten kaikki energia on mennyt arjen ja sen haasteiden parissa, unohtamatta kuitenkaan astrologiaa.

Blogin hiljaisuuden aikana olen kyllä tavannut astrologiasta kiinnostuneita, työstänyt materiaalipaketteja, pitänyt pari esitelmää Auringonpaluista ja tehnyt muutamia tulkintojakin. Mutta täällä kotisivuilla ja blogissa tuo ei valitettavasti ole näkynyt.

Kuitenkin astrologia on sen verran kiinteästi osa elämää ja elämäntapaa, se tuo itsensä esiin muodossa, jos toisessa, tavalla tai toisella vaikkei sitä tiedostakaan.

Viimeisimmäksi havahduin pohtimaan tiettyjä teemoja elämässä ja huomasin progressiivisen Kuun vaihtaneen jälleen merkkiä muutama kuukausi sitten, Kaksosiin.

Merkkivaihdosta pohtiessani palasi mieleeni vanha bloggaukseni Gisele Terry’n Progressiivisen Kuunpaluun kierroksista ja sitä silmäillessäni totesin jo 2016 pohtineeni tätä nyt elämässä alkanutta toisen kierroksen viimeistä progressiivisen Kuun kierrosta Kaksosissa ja pian alkavaa prog. Kuun Kalojen vaihetta, ennen tulevaa toista progressiivista Kuunpaluutani huhtikuussa 2025.

Progressiivinen Kuu kiertää kierroksellaan n. 2,5 vuotta per merkki ja kaikki 12 merkkiä lävitse 27 vuoden ja 4 kuukauden aikana. Jokaisen oma henkilökohtainen Kuu on syntymäkartalla omalla paikalla (merkissä ja asteessa) ja lähtee sieltä etenemään (progressio) järjestyksessä aste asteelta ja merkki merkiltä syntymän jälkeen. Progressiivisen Kuun Paluun – mallissa yhdistetään Kuun progressioon kehityspsykologinen näkökulma ja tietyt toiminnalliset ja kokemukselliset vaiheet ihmisen elämässä.

Elämämme on kokemusten hankintaa aiempien kokemusten päälle, ei lineaarista suoraa viivaa syntymästä kuolemaan, vaan syklistä ja tiettyjä asioita uudelleen ja uudelleen erilaisista näkökulmista läpikäytävää. Usein elämässä kohdataan samoja asioita uudelleen ja uudelleen ja aiemmista kokemuksista riippuu kuinka niihin seuraavalla kerralla suhtaudutaan ja mitä niistä opitaan/ otetaan mukaan.

Meillä on nykyisin mahdollisuus hyvin pitkään elämään ja runsaaseen elämänkokemukseen, jolloin Kuu voi ehtiä kiertää kierroksensa merkistä merkkiin useilla parikin kertaa, kun kolmas progressiivisen Kuunpaluun aika on 82 ikävuoden aikana.

Oman elämänhistorian reflektointi astrologisesta näkökulmasta on jokaiselle ehkä kaikkein paras astrologian opettaja, koska jokainen on oman elämänsä ja omien asioittensa paras asiantuntija. On mielenkiintoista tarkastella tulevaisuuden mahdollisuuksia menneisyyden tapahtumien ja kokemusten kautta.

Miltä maailma näytti 27 – 30 sitten, entä nyt? Onko elämässä samoja teemoja vai erilaisia? Mitä kaikkea on koettu ja opittu noin 30 vuoden aikana? Todennäköisesti progressiota on tapahtunut kartan Akseleissa ja huoneissa, joten kartalla ja elämässäkin, painopisteet ovat vaihtuneet. Aurinko on voinut vaihtaa merkkiä ja tuoda uuden ulottuvuuden persoonallisuuteen.

Vaikka luonnollisesti progressiivinen Kuunpaluu on kaikkia kiinnostavin hetki, myös viimeiset kaksi ja puolivuotta (2,5v) ennen Kuun paluuta (progressiivisesti) omalle asteelleen on omalla tavallaan mielenkiintoinen ajanjakso. Edustaen Kalojen vaihetta, jolloin on tutkittava omaa sisintä, mitä halutaan ja mihin nyt on realistisesti mahdollisuus. Sitä vaivattomammin tämä kaikki tapahtuu, mitä paremmin n. 12 vuotta sitten olleen prog.Kuun Neitsyen vaiheen tarpeet tulivat täytettyä.

Pohdintojeni ohessa päädyin käymään lävitse vanhat blogikirjoitukseni tuosta Terry´n progressiivisen Kuunpaluun kehityksellisestä mallista ja muokkaamaan niitä kompaktimpaan pdf- muotoon ja lisäilemään sinne muutamia kuvia ja kaavioita omia tutkailuja selventämään. Nyt tuo 28 sivuinen materiaalipaketti on tilattavissa hintaan 1€/ sivu.

Mars Paluu ja sen tulkintaa 0 (0)

Lämmin kesä on täällä blogissa edelleen ollut aika hiljaista, kun kirjoittaja on aktiivisesti muuttanut lähemmäs puolivuotta pakaten ja purkaen tavaroita yhtäällä ja toisaalla.

Oman henkilökohtaisen Mars paluuni lähestyessä päädyin jälleen päivittämään omaa eri lähteistä kokoamaani Mars Paluiden materiaalipakettia ja tutkailemaan tuon toiminnallisen ja aloitteellisen taivaankappaleen toimintaa ja liikkeitä.

Yleensä paluiden aikaa kuvataan siten, että paluun tapahtuessa taivaankappaleen energiat tuntuvat vahvoina elämässä. No oma varsinainen Mars Paluun hetkeni oli torstaina (22.7.) aamulla aikaisin ja silloin en todellakaan ollut erityisen aktiivinen, paitsi unissani ja nukuin. Olen myös ollut paitsi toimelias ja aktiivinen, myös välillä todella uupunut ja väsynyt.

Tämän paluun lähestymiseen havahduinkin konkreettisesti itse, kun tajusin viime kuukausien aikaisen asioiden pysähtyneisyyden ja tapahtumattomuuden, sekä oivalsin sen yhteyden Marsin liikkeeseen suhteessa omaan paluuseensa.

Marsin syklin viimeinen vaihe, balsaminen vaihe, eli viimeiset 45° ennen seuraavaa paluun ajankohtaa voi olla hyvinkin turhauttava ja puuduttavaa aikaa, onhan Marsin luonne aktiivinen ja uutta aloittava. Balsaminen vaihe (315° – 360/0°) on aika, jolloin lopetellaan vanhaa ja pistetään edellisen paluun teemoja pakettiin, vaikka Mars tekijänä kuopii jo lähtökuopissa ja haluaisi päästä toimintaan. Tämä pysähtyneisyys ei tarkoita lamaantumista, laiskuutta tai paikoillaan pysymistä – nuo teemat liittyvät enemmän Saturnukseen tai Plutoon, vaan toimintaa vanhojen asioiden parissa, eikä uutta päästä synnyttämään. Tätä pysähtyneisyyttä kuitenkin tarvitaan uuteen valmistautumiseen ja jälleen Mars paluun aikaan päästään etenemään uusin voimin.

Marsin paluun tulkinta on periaatteessa samanlaista kuin muidenkin paluukarttojen, mutta siinä on muutamat omat erityislaatuisuutensa. Mars paluu ei välttämättä avaudu kovin hyvin ja selkeästi ensimmäisellä katsomiselta, mutta kun tietää mitä kartalta tulee etsiä ja millaisiin merkkeihin kiinnittää huomiota, se tarjoaa mahdollisuuksia tulevan toiminnan periodin tarkasteluille.

Jos halutaan pohdiskella tulevaisuuden mahdollisuuksia, on hyvä tunnistaa mitä on aiemmin tapahtunut. Omassa elämässään kukin on omien asioidensa paras asiantuntija, joten edellisten paluukarttojen tarkastelu voi auttaa selvittämään mistä on tiettyyn vaiheeseen elämässä tultu ja mihin ollaan menossa.

Tarkasteltaessa aikaa taaksepäin voi hyvin huomata miten Marsin edustamat teemat ovat edellisen Mars kierroksen aikana toteutuneet ja nousseet esiin. Erityisesti millä alueella on Mars tuonut esiin toimintaa ja miten sitä on toteutettu. Esim. Mars 8. huoneessa viittaa vahvasti sukuun, perintöihin, yhteisiin varoihin ym. sukulaisten kanssa toimintaan ja sitä on kyllä ollut tällä omalla edellisellä periodilla yllin kyllin. Paitsi varojen jakamista, perintöjen säilyttämistä ja menneistä luopumista, myös sukupuun täydentämistä on tullut tehtyä viime aikoina.

MarsP19

Omalla edellisellä Mars paluullani (2019) oli Auringon yhtymä Marsiin, ja tuolloin sain tuon yhtymän molemmille, Marsin ja Auringon Paluilleni. Näiden kahden elinvoimaan ja jaksamiseen liittyviä kohtaamisia tapahtuu melko säännöllisesti 15–17 vuoden välein ja ne merkitsevät yleensä käännekohtia elämässä. Tietty aikakausi elämässä päättyy ja toinen alkaa. Usein osallisina ovat myös muut hitaampien taivaankappaleiden transiitit, kuten Saturnuksen neliöt, puolitukset tai paluut. Uranushan liittyy aina asioita uudistavana ja vanhaa romukoppaan heittävänä tekijänä Saturnuksen rakentaviin ja vakautta lisääviin transiitteihin myös. Ja näissä osallisena Mars osoittaa omalla kulkemisellaan missä ja milloin toimintakykyä ja aktiivisuutta tarvitaan. Oman erityisen merkityksensä voi tuoda mahdollinen Auringon ja Marsin välinen aspekti omalla syntymäkartalla, ja minulla nyt sattuu olemaan väljä Marsin ja Auringon välinen merkkirajan ylittävä yhtymä.

Kaikilla paluukartoilla voidaan taivaankappaleen liike (transiitti) suhteessa omaan paluunsa karttaan jakaa 8. vaiheeseen; Uusi, Kasvava, Ensimmäinen Neljännes, Kupera, Täysi, Vähenevät, Viimeinen Neljännes ja Balsaminen -kaikki termit tuttuja Kuun vaiheista. Jokaisessa vaiheessa taivaankappaleen edetessä kohti seuraavaa paluutaan nousevat esiin kyseisen vaiheen energiat yhdessä taivaankappaleen tekemien transiittien kanssa.

Vaikka Marsin liike voi tuntua epäsäännölliseltä, johtuen sen ajoittaisesta peruuttelusta, ja sen toiminta ja energia arvaamattomalta, voidaan useita paluita taaksepäin tarkasteltaessa huomata säännönmukaisuuksia ja selkeää toimintalinjaa. Minkä Mars aloittaa, sen se myös haluaa saada valmiiksi, ja siihen voi mennä pidempikin aika kuin yhden paluun kierros.

Marsin sijoittuminen kulmahuoneisiin (1., 4., 7. ja 10.) viittaa aina aktiiviseen toimintaan, aloitteellisuuteen ja uuteen alkuun. Usein jonkinlaiseen ’yksityisyrittäjyyteen’, ja vaikkei oman firman perustaminen olisikaan agendalla, itsenäistyminen ja oman identiteetin muodostaminen on tärkeää. Tämä prosessi voi viedä pidemmän aikaa ja suuntautua eri alueille, joten Mars paluulla voi Mars olla peräkkäisinä periodeina ensin vaikkapa 1. huoneessa, jolloin huomio ja toiminta kohdentuu itseen, omaan jaksamiseen ja omien rajojen määrittämiseen suhteessa toisiin ja jatkua seuraavalla periodilla, toisella alueella, jos Mars on vaikkapa 10. huoneessa, jolloin tärkeää on määrittää ja asettaa tulevaisuuden tavoitteita ja aikatauluja niiden toteuttamiseen. Kun taas välillä Mars välihuoneissa (2.,5.,8.) tuonee tullessaan aktiivista toimintaa tavoitteisiin pääsemiseksi tai päättöhuoneissa (3., 6., 9.), asioiden päättämistä ja ratkaisemista, tai luopumista uuden alun edessä.

Ja samoin kuin muillakin paluukartoilla, kertoo kartan Askendentti, Nousumerkki, kyseisen periodin suuntautuneisuudesta, asioiden ja tapahtumien luonteesta ja asenteesta. Mutta mikäli paluukartan ihmissuhdeakseli (Asc/Desc) sijoittuu oman syntymäkartan merkeissä ja huoneissa akselien alueelle, on huomio todennäköisesti painottunut myös noissa asioissa. Askendentti oman kartan kulmahuoneissa viittaa vahvaan henkilökohtaiseen toimintaan ja etenemiseen asioissa. Taivaankappaleet Akseleilla, paluulla tai syntymäkartalla, saavat aina erityisen energialatauksen. Kannattaa huomioida syntymäkartan taivaankappaleet paluun Akseleilla, tai päinvastoin.

Mihin huoneeseen Mars paluun Askendentti sijoittuu syntymäkartalla, kertoo millä elämänalueella on toimintaa, ja lisää vinkkiä antaa taivaankappaleet samassa huoneessa paluukartalla.

Marsin sijoittuminen omalle kartalleen, merkki ja aste on aina tietenkin sama kun on paluusta kyse, mutta huone ja aspektit antavat vihjeitä millä elämänalueella on toimintaa ja aktiivisuutta.

 Mars paluun Kuu (merkki ja huone) kertoo mihin emotionaalisesti suunnataan toimintaa.

Löytyykö Mars paluulta yhdistäviä tekijöitä muiden paluiden (Auringon, Merkuriuksen tai Venuksen paluiden) kanssa? Mars paluun tekijä (Akselin kärki, taivaankappale tai laskennallinen piste) toisen paluun merkityksellisellä kohdalla aktivoituu molempien karttojen kautta elämässä ja kannattaa huomioida.

Entä kenen / minkä taivaankappaleen kanssa Mars omalla paluullaan toimii yhteistyössä kumppanina, eli aspektissa? Mars, Jupiter ja Aurinko hallitsevat kaikki tulimerkkejä, joten niiden energiat ovat samansuuntaisia, aktiivisia ja toiminnallisia. Kannattaa siis tarkastella onko tämä kolmikko keskenään aspekteissa tai aspektoiko Mars/Jupiter tai Mars/Aurinko jotain kolmatta taivaankappaletta. Tuon taivaankappaleen energia voi vaikuttaa paluulla siihen aspektoivien toimintaan ja energiaan. Auringon ja Jupiterin lisäksi myös muut Marsin kanssa aspektoivat taivaankappaleet tuovat oman energiansa ja luonteensa Marsin toimintaan oman paluunsa kautta.

Näitä teemoja pyöritellen olen tätä omaa paluutani työstänyt ja edellistä pyrkinyt tarkastelemaan taaksepäin.

Mikäli Mars paluiden tulkinta kiinnostaa, olen koonnut eri lähteistä pienehkön tiiviin tulkintapaketin aiheesta (n. 23 sivua) ja sen sekä kartat voi minulta tilata s-postilla. Paketin hintana olen pitänyt 1€ / sivu. Tilaukseen kannattaa ilmoittaa syntymädatat ja paikkakunta, jos haluaa myös paluukartan ja yhdistelmäkartan mukaan.

Antoisaa ja rentouttavaa kesänjatkoa kaikille!!

Toukokuun teemoja taivaalla…. 0 (0)

Tämä blogi on ollut hiljakseen vuoden 2021 alun, kun elämässä on tapahtunut monenlaisia muita asioita ja muutoksia.

Tätä kirjoitettaessa allekirjoittanut on asunut nyt jo pari kuukautta Tampereella ja ollut uudessa työssä/ työpaikassa suunnilleen saman verran. Elän edelleen Chiron paluuta, joka kestää aina vuoden 2022 alkupuolelle asti. On ollut aika aloittaa uutta ja laittaa vanhaa pakettiin.

Kevätkuukaudet Merkuriuksen edellisen retron jälkeen olivat hyvää aikaa tehdä ja toimia, sillä taivaankappaleita ei ollut peruuttamassa taivaalla. Asiat sujuivat ja vaikka pomppuja ja kupruja on voinut ollakin, niistä on selvitty nopeasti ja vähin vaurioin.

Mutta nyt tunnelmat ovat muuttumassa ja onkin aika tehdä kurkistus tuleviin toukokuun teemoihin ja transiitteihin, sekä erityisesti tuleviin taivaankappaleiden peruutuksiin.

Isommista ja ulommista taivaankappaleista aloittaen, Pluto lähti peruuttamaan juuri ennen Wappua, 28.4.2021 Kauriin 26° 48’ ja peruuttelee tänä vuonna aina 10.10.2021 ja Kauriin 24° 19’ asti. Huikeat pari astetta.

Luonnollisesti me kaikki, joilla on omilla kartoillamme tekijöitä kaikkien merkkien loppuasteilla saamme tästä Pluton verkkaisesta, edestakaisesta liikkeestä oman osamme. Erityisen jännitteiset, haasteelliset tai syvälliset teemat ovat pinnalla kaikilla, joiden omilla kartoilla on tekijöitä Vaa’an tai Oinaan lopussa (Pluton neliö) tai Ravun lopussa (oppositio). Nämä asiat ovat olleet tapetilla jo jonkin aikaa ja ovat edelleen.

Kuitenkin johtuen Pluton syvällisestä ja raskaasta vaikutuksesta, on myös muiden merkkien loppuasteilla olevat taivaankappaleet edelleen vahvasti Pluton vaikutuksen alaisina. Jousimiehen ja Vesimiehen loppuasteisiin Pluto on semisekstiilissä (30°), Skorpionin ja Kalojen loppuun sekstiilissä (60°), Neitsyen ja Härän loppuun kolmiossa (120°), Leijonan ja Kaksosten loppuun kvinkunssissa (150°). Ja vaikka näitä aspekteja yleensä kutsutaan pehmeiksi tai helpoiksi, voivat Pluton mukanaan tuomat tunnelmat tuntua mullistavilta tai myllertäviltä, vaikka lopputulos saavutettaisiinkin myönteisesti ja rakentavasti.

Tätä Pluton Kauriin loppuasteiden hissuttelua on tiedossa vielä jonkin aikaa, sillä ensimmäisen kerran Pluto siirtyy Vesimieheen maaliskuun 2023 lopulla, tehden vielä paluun Kauriin viimeisille asteille kesäkuussa 2023, ja jää sinne aina vuoden 2024 tammikuun lopulle asti.

Toukokuun lopulla toinenkin ulkoplaneetta, Saturnus, lähtee kulkemaan taaksepäin 24.5.2021, Vesimiehen 13° 31’ – Saturnus on juuri nyt pysähtynyt ja kääntää suuntaansa paikoillaan noin viikon ajan 21.-26.5.2021. Saturnus peruuttaa aina 11.10.2021 ja Vesimiehen 06° 53’ asti.

Aivan samaan tapaan kuin Plutonkin kohdalla, myös Saturnuksen hidas peruutus voi vaikuttaa kaikkiin, joiden omilla kartoilla on tekijöitä 13°-06° muissa merkeissä. Opposition (180°) Saturnus tekee Leijonaan, ja neliöt (90°) Skorpioniin ja Härkään.

Saturnuksen perässä peruuttelemaan lähtee myös jälleen Merkurius, tämän kalenterivuoden toiselle peruutukselleen. Tällä kertaa Merkurius peruuttaa 30.5.-23.6.2021, Kaksosen 24° 43’ – 16° 08’ ajan. Peruutustaan edeltävälle varjoalueelle Merkurius saapuu jo toukokuun puolivälissä eli 15.5. ja poistuu retronsa jälkeiseltä varjoalueelta lopullisesti vasta 8.7.2021. Koska Merkurius hallitsee Kaksosia ja liittyy siellä kulkemiseen, liikkumiseen ja matkusteluun, voi olla todennäköistä, ettei vielä kesäkuussa täysin vapaa liikkuminen ole mahdollista.

Näiden suunnanmuutosten lisäksi meillä on edessä myös vuoden ensimmäinen pimennys. Tänä vuonna saamme osaksemme pimennykset tulimerkissä (Jousimies), ilmamerkissä (Kaksoset) ja maamerkissä (Härkä).

 Tämän pimennysten periodin avaa tällä kertaa Kuunpimennys, jossa Kuu on 05° Jousimies 25’ ja Aurinko sen oppositiossa (180°) vastapäätä Kaksosissa, kun Maa kulkee näiden valojen välistä peittäen Auringon valon Kuun pinnalta keskiviikkona 26.05.2021 kello 14:13 Suomen kesäaikaa. Valitettavasti tämä täydellinen Kuunpimennys ei ole nähtävissä Suomessa, sillä Kuu nousee meillä edellisenä iltana 21.04 ja laskee aamuyöllä jo 04.20, eikä ole siis horisontin yläpuolella Täysikuun ja pimennyksen aikaan.

Tämä Kuunpimennys voi tuoda tullessaan innostavia emotionaalisia puuskia ja optimistisia oivalluksia. Tämä aika Jousimiespimennyksestä Kaksosten pimennykseen (10.06.2021) kannattaa käyttää hyödyksi viestinnän, uusien ideoiden ja monenlaisten asioiden eteenpäin saamisessa, huolimatta lähestyvästä Merkuriuksen retrosta.

Tulimerkkien pimennykset ovat yleensä toiminnallisia ja innostavia, sekä voivat tuottaa sensaatioita, maailmanlaajuisesti vaikuttavia tapahtumia, kiistoja ja mielenosoituksia, hellettä, kuivuutta, tulipaloja, kuumetta, joukkojen liikehdintää (niin armeijat kuin ihmisjoukot) tai uskonnollisia erimielisyyksiä. On myös mahdollisuus jonkun tunnetun johtohahmon tai henkilön kuolemaan tai vangitsemiseen, mutta tämä liittyy yleensä enemmän Auringonpimennyksiin.

Kuunpimennykset yleensä liittyvät ihmisiin ja isoihin joukkoihin, vaikuttaen ihmisten henkilökohtaiseen elämään.

Yleensä Jousimieheen liitetään uskonnot ja matkustaminen kauas, erilaiset kulttuurit, korkeakoulutus, julkaisutoiminta, propaganda ja jalomielisyys. Niin varmasti nämä asiat ovat tälläkin periodilla pinnalla. Ammatillisesta näkökulmasta Jousimies ja Jupiter hallitsevat lehdistöä ja toimittajia erilaisilla alustoilla, mutta myös erialojen toimitsijoita ja kirjureita. Myös oikeuslaitos, maailmanmatkaajat, yliopistojen ja korkeakoulujen opettajat ja tutkijat, sekä teollisuuden harjoittajat kuuluvat Jousimiehen hallitsemiin aloihin. Yleensä Jupiteria/ Jousimiestä pidetään järjestystä, rauhaa ja vaurautta tukevana, se voi laajentaa ja tarjota pitkäntähtäimen visioita, sekä olla hyvin suotuisa ja myönteinen, mutta toisaalta voi tuoda tullessaan ylilyöntejä, yltiöoptimistisuutta, liikatuotantoa tai tietotulvaa.

On todennäköistä, että Jousimieheen liittyvillä aloilla työskentelevät huomaavat omalla alallaan ja työssään tämän pimennyksen mukanaan tuomat muutokset.   

Yhdessä 10.6.2021 tulevan Auringonpimennyksen Kaksosissa ja 19.11.2021 Härkä Kuunpimennyksen (150° kvinkunssi), sekä 04. 12.2021 Jousimiehen Auringonpimennyksen kanssa tämä pimennysten periodi tuonee joustavuutta ja mukautuvaisuutta asioihin.

Kesäkuussa peruutuksiin mukaan liittyvistä taivaankappaleista myöhemmin lisää.

Kaksosille antoisia Auringonpaluita ja kaikille lämpöisiä ja aurinkoisia toukokuun loppuviikkoja!!

UusiKuu Oinaassa 12.04.2021 0 (0)

Maanantaiaamuna aikaisin Suomen aikaa on jälleen UusiKuu Oinaassa. Aiemmin olen aiheesta kirjoittanutkin, ja siitä voi käydä lukemassa alla olevan linkin kautta.

https://www.emelianauringonpaluut.fi/astrologia/mita-toivoa-uudelta-kuulta-oinaassa/

Jatkuva ja toistuva kellojen kääntely ja siirtely talviajasta kesäaikaan, aiheuttaa hankaluuksia allekirjoittaneelle karttojen tekemiseen, mutta nyt on Solar Fire jälleen oikeassa ajassa.